|
Tuntiratsastajien mestaruudet 9.-11.8.2008 Messilä Elokuun alkupuolella koitti taas odotettu viikonloppu, kun hevoset ja ratsastajat pakattiin autoihin ja suunnattiin kohti Messilää, Tuntiratsastajien Mestaruuskilpailuihin. Vahannan Ratsastuskoulua edustivat: Annika Niittymäki-Amor
Lauantaina koululuokkien jälkeen vuorossa oli esteratsastuksen tervetuliaisluokka, 80cm. Jenni, Heli ja Sussu tekivät siistit, puhtaat radat mutta ajat eivät ihan riittäneet sijoituksiin. Rataan saatiin kuitenkin tuntumaa seuraavan päivän mestaruusluokkia silmällä pitäen. Kotona innokkaasti hypännyt Nomar ei ollutkaan kisapaikalla enää niin innokas joten Vilma ja Nomar tulivat valitettavasti hylätyksi kieltojen vuoksi. Sunnuntaina ratkottiin ponien, junioreiden ja senioreiden estemestaruudet. Senioreiden mestaruusluokka oli korkeudeltaan 90cm ja Vahantalaisista parhaan tuloksen saavuttivat Jenni ja Tyyne. Puhdas perusrata ja 8 vp uusinnasta riittivät sijaan 33. Laura ja Rosa tekivät hienon suorituksen vaikka yhteistä ratsastustaivalta ei ollut takana kuin muutama tunti. Harmillinen kompastuminen ja siitä johtuva kielto toivat 4 virhepistettä. Allekirjoittanut ja Leo sortuivat yhteen pudotukseen, vaikka muuten rata sujui kyllä mukavasti. Heli, Sussu, Vilma ja Hanna ottivat kieltoja radalla ja tulivat näin ollen hylätyiksi. Vaikka viikonloppu ei ruusukkeiden tulvaa tuonutkaan, ollaan taas yhtä kokemusta ja esterataa rikkaampia. Paljon oli asioita, joista oppia, joita kehittää ja jalostaa omaan käyttöön tai mitä, muistaa ensi kerralla - niin radalla, verryttelyssä, kisajärjestelyissä tai kisoihin valmistautumisessa. Hevosia meiltä oli ennätysmäärä mukana ja niin taisi olla tavaraa ja ihmisiäkin... Mukavasti kuitenkin saatiin karavaani liikkeelle ja kaikki ehjinä kotiin! -Eppu
|